s. 7.5.1999

k. 27.8.2008

Hevosista parhaat pääsee
paikkaan salaiseen,
paikkaan, jota kirkkaimmat
tähdet valaisee.
Paikkaan, jossa puhtaimmat
vedet virtailee,
siellä vanhat, sairaatkin
kuin varsat kirmailee.

Siellä ei voi koskaan
tulla synkkä yö,
aikaa ainoastaan
kissankellot mittaa, lyö.
Maistuvinta ruohoa kasvaa
kedot, haat,
pehmeimmät astella on
suuret mannut, maat.

Sinäkin voit päästä
käymään paikkaan
salaiseen,
kun muistojesi arkun
kannen hiljaa aukaiset.
Voit mielessäsi tuntea, se
laukkaa luokses taas,
painaa päänsä lähelles ja
hirnahtaa.

(Johanna Niskanen 2000)

Mä luin Einoa kesällä kerran
Kun sun hahmosi vedessä näin
Unen rannalla päivässä herran
Kuulin äänesi mereltä päin
Tuuli kääntyi viileäksi
Nosti aallot kallioon
Jotain tiesin päättyväksi
Luisin epätoivoon
Sillä hetkellä mä tiesin: täältä poissa oot
En koskaan enää saa sun ihoasi koskettaa

On linnut luomensa sulkeneet
Rannoillaan virva tuhkaksi hiipunee
Koskettaa, kaipuun säikeet on kirvonneet
Rannoiltaan laivat matkalle lähteneet

Taivas viskoo jo talven lunta
Onnen haudalle kukan mä vien
En oo nähnyt mä kesästä unta
Hanki sulki sen suvisen tien
Aika kelloissa kun siirtyy
Lumen alta paljastuu
Nimes kultaisena piirtyy kiveen kaiverrettuun
Liekki lyhdyssäni syttyy, tiedän, että tässä oot
Mä jossain vielä saan sun ihoasi koskettaa

Koskaan en enää mä saa... koskettaa

(Anna Eriksson)

Kiitos rakas polle, tänä vuonna opetit enemmän kuin koskaan aiemmin.