Kulttuuririennot jatkuu, kohta tässä alkaa humanistin sarvet kasvamaan päässä. Mutta kyllä tuohon marraskuun ankeuteen on ihan hyvä kasatakin paljon erilaista viihdettä, jotta jaksaa kuran keskellä tarpoa.

Leffassa tuli pari kertaa käytyä, katsomassa Vicky Cristina Barcelona sekä uusin Bond. Huomenna on vuorossa entisten työkavereiden köörillä Tyttöni sun ja mun. Näitähän riittää :) (Mukaan lukien pari digiboxilta katsottua, tai siis aloitettua, elokuvaa, jotka lopetin kesken kun olivat niin, hmm, outoja... sekä yksi videovuokraamosta haettu britti"taide"kino, jonka aikana nukahdin muistaakseni kolme kertaa...).

Teattereita on myös ollut kolme. Ensin työväenteatterissa oli näytös Puheluita. Reipasta menoa, joku koko ajan äänessä. Eka rivi kellariteatterissa -> lähitunnelmaa. Jotenkin "tavallista" teatteria, ei kauheesti yllätyksiä.

 

Toinen näytös oli NääSpeksi. Mun eka speksi, johon olin kerännyt valtavasti ennakkokäsityksiä teekkarimeiningistä. Minä kun olen antiteekkari, niin en ole tuommoisista aiemmin perustanut. Tai siis mistään teekkarimeiningistä. Nyt sitten uskaltauduin (kun pyydettiin) kurkkaamaan, josko pienet ennakkoluulot karisisi. Meikäläisen ensimmäiset teekkarikauhunhetket kun on aiheuttanut oma rakas veli kirkuvanpunasine haalareineen, niin niitä karmivia kokemuksia ei hevillä pois pyyhitä :)

No, veljeni onneksi NääSpeksi oli hyvä ja ennakkoluulot hälvenivät. Saa ne yltiösosiaaliteekkarit jotain hyvää sentään aikaiseksi. Hauskaa oli, omstartteja kuului ja laulu raikasi.

 

Kolmas näytös oli Ladies Night eli Housut Pois. Miesvaltaisen työympäristöni kulttuuriosasto oli päättänyt mennä katsomaan kun miehet ottavat vaatteita pois... Ihan hauska tuokin pläjäys oli, tosin olisi se voinut parempikin olla. Jotenkin amatöörimäinen ote tuntui siinä olevan, ja juonikaan ei kovin vaativa. Mutta musiikkia siinäkin ja nauraakin sai.

 

Nyt sitten ollaan ihan vaan omissa kulttuurihulinoissa Tähkää gramofonista kuunnellen (ja tv:stä katsellen, tuli lauantaina kakkoselta konsertti meinaan!).Vuoden lopussa on vuorossa mahdollisesti Vuonna 85 ja heti vuodenvaihteen jälkeen Cabaret.

Täytyy sanoa, että tämän syksyn parhaimmat kulttuurihetket on tarjonnut Tähkä & Elonkerjuu Tampere-talossa ja Akun tehtaalla sekä Improryhmä Mitä sais olla työväenteatterin huumori-illassa. Niitä lisää!

(Yhtään kuvaa ei oo mistään, hö.)